19.1.2005

Asian tausta

A ja B olivat 21.11.1980 tekemällään keskinäisellä testamentilla määränneet, että toisen heistä kuoltua eloonjäänyt sai täysin omistusoikeuksin kaiken pesän omaisuuden ja että omaisuus oli viimeksi eläneen kuoltua jaettava tasan A:n sisaren C:n ja tämän tyttären D:n kesken.

A oli kuollut 21.10.1981 rintaperillisittä. Perukirjan mukaan perittävän varat olivat 223 200 markkaa. Niihin kuuluivat muun muassa Asunto Oy L:n osakkeet (172 000 markkaa) ja N:n tila (46 000 markkaa). B:n varat olivat 7 400 markkaa. Hänen toiminsa keskinäinen testamentti sai lainvoiman.

B oli 1.3.1983 myynyt N:n tilan 520 000 markan kauppahinnasta. Kaupasta saamiaan rahoja B oli sijoittanut obligaatioihin ja obligaatioista sittemmin saamansa rahat hän oli tallettanut pankkitileille.

B oli saanut testamentilla 19.10.1992 kuolleen tätinsä jälkeen osuuden O:n tilasta ja obligaatioita 55 000 markan arvosta.

B oli tehnyt 23.10.1992 testamentin, jossa hän määräsi:

1) osuutensa O:n tilasta ja eräät huonekalut yhdessä kahdelle henkilölle;

2) "Mig tillhöriga obligationer (värdet idag c. 900.000:-)" jaettavaksi määräosin E:lle ja F:lle, G:lle, H:lle ja I:lle ja

3) - 6) kohdissa koruja, huonekaluja ja muuta irtaimistoa neljälle henkilölle.

Testamentti päättyi seuraavaan selitykseen:

"Genom ovanstående förordnanden eftersträvar jag att egendom jag erhållit tillkommer min släkt och vänner och min makes egendom hans släkt."

B oli kuollut 15.2.1998 rintaperillisittä. Hänen 1992 tekemänsä testamentti sai lainvoiman. Perukirjan mukaan hänen kuolinpesänsä säästö oli 2 152 000 markkaa. Kuolinpesän varoihin kuuluivat muun muassa Asunto Oy L:n osakkeet (862 500), osuus O:n tilasta (60 000), obligaatioita (127 980) ja pankkitalletuksia (1 070 059), joiden kohdalla oli merkintä "till depositionskonton överförda inlösta obligationsmedel".

Espoon käräjäoikeus oli 21.9.1998 määrännyt, että A:n ja B:n kuolinpesien omaisuus oli luovutettava pesänselvittäjän hallintoon, ja määrännyt pesänselvittäjäksi asianajaja K:n.

Pesänselvittäjä oli 4.5.1999 tehnyt ratkaisun B:n testamentin tulkinnasta. Pesänselvittäjä oli katsonut, että B:n testamentin 2 kohdan määräys oli A:n 21.11.1980 tekemän testamentin ja siitä seuraavan testamenttauskiellon vastaisena tehoton sikäli, kuin oli kyse A:n omistaman N-nimisen tilan myynnistä saadusta kauppahinnasta ja sillä ostetuista obligaatioista ja niistä saaduista rahavaroista. Keskinäinen testamentti oli sulkenut pois B:ltä testamenttauskompetenssin. B ei ollut voinut testamentilla määrätä A:lta testamentin nojalla saamastaan omaisuudesta ja niistä omaisuusesineistä, jotka C ja D ovat perintökaaren 3 luvun 5 §:n nojalla oikeutettuja ottamaan itselleen jaettaessa B:n kuolinpesää. B ei ollut voinut määrätä testamentilla edes N-nimisen tilan sijaan tulleesta surrogaatista eli rahoista ja obligaatioista.

Kanne Espoon käräjäoikeudessa

E, F, G, H ja I vaativat C:hen ja D:hen kohdistamassaan kanteessa vahvistettavaksi, että B:n 23.10.1992 tekemää testamenttia oli tulkittava siten, että testamentin kohdassa 2 tarkoitetaan kaikkia B:llä olleita obligaatioita. Näiden obligaatioiden arvo testamentintekohetkellä oli ollut noin 900 000 markkaa ja B:n kuollessa perukirjan mukaan niistä oli vielä jäljellä obligaatioina 127 980 markkaa ja erääntyneinä obligaatioina pankkitilille talletettuina varoina 901 545,90 markkaa.

A:n ja B:n kuolinpesien pesänselvittäjä oli tulkinnut testamenttia virheellisesti. Testamentin oikean tulkinnan mukaan E myötäpuolineen oli oikeutettu saamaan B:n obligaatiot, 127 980 markan arvosta obligaatioina ja 901 545,90 markkaa erääntyneistä obligaatioista talletettuina varoina korkoineen.

Vastaus

C ja D vaativat kanteen hylkäämistä. Perusteinaan he lausuivat, että B:n testamentti oli vain legaattitestamentti. Hän ei ollut kumonnut keskinäistä testamenttia, vaan hän oli sitä ainoastaan muuttanut osittain. B:n testamentissaan määräämistä rahoista huomattava osa oli peräisin N-nimisen tilan myynnistä ja tuo tila oli ollut A:n omaisuutta. Tilasta saadut rahat B oli sijoittanut obligaatioihin. B:n testamentti oli siten surrogaattina saadun omaisuuden osalta tehoton, koska B ei ollut voinut määrätä testamentilla tuosta omaisuudesta. Pesänselvittäjän testamentin tulkintaa koskeva ratkaisu oli oikea.

B:llä ei ollut ollut oikeutta määrätä testamentilla mitään siitä omaisuudesta, jonka hän oli keskinäisen testamentin nojalla saanut A:lta. B oli testamentillaan pyrkinyt siihen, että hänen omaisuutensa tuli hänen suvulleen ja ystävilleen ja hänen miehensä omaisuus tämän suvulle. Tehdessään testamentin B oli antanut legaattimääräykset ainoastaan siitä omaisuudesta, jonka hän oli saanut miehensä kuoleman jälkeen tätinsä perinnönjaossa.

Obligaatioita oli B:n kuollessa ollut vain 127 980 markan arvosta. Pesässä ei ollut ollut enää niitä obligaatioita, joita B oli testamentissaan tarkoittanut. Hän oli testamentannut vain ne obligaatiot, jotka hänen kuolinhetkellään olivat vielä olleet jäljellä obligaatioina.

Käräjäoikeuden tuomio 25.3.2002

Käräjäoikeus totesi perusteluissaan, että A:lla ja B:llä ei ollut ollut avioehtosopimusta. Näin ollen B oli A:n kuollessa saanut omistukseensa puolisoiden yhteenlasketun omaisuuden säästöstä puolet avio-oikeuden nojalla ja puolet puolisoiden tekemän keskinäisen testamentin nojalla. B oli saanut koko omaisuuteen omistusoikeuden, mutta vain avio-oikeuden nojalla saamastaan puolikkaasta hän oli voinut määrätä uudella testamentilla keskinäisen testamentin toissijaisen määräyksen estämättä. Testamentin nojalla saatua omaisuutta oli sitä vastoin rajoittanut testamenttauskielto.

A ei ollut antanut keskinäisessä testamentissa määrättyjä omaisuusesineitä koskevia määräyksiä eikä testamentissa ollut mainittu erikseen edes N:n tilaa. A oli vain määrännyt yleisesti oman osuutensa eli puolet pesästä C:lle ja D:lle. Siten B:n testamenttauskielto ei ollut koskenut N:n tilaa eikä myöskään sen tilalle tullutta omaisuutta. B oli voinut uudella testamentilla määrätä pesän rahavaroista ja omaisuudesta ainoastaan sillä rajoituksella, että puolet A:n kuolinpesän arvosta oli kuitenkin jäänyt A:n testamentin varaan. A:n kuoleman jälkeen B oli kartuttanut omaisuutta ja saanut myös perinnön. Tämä pesän vaurastuminen oli perintökaaren 3 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan luettava B:n perillisten hyväksi.

B:n 23.10.1992 päivätyn testamentin oli laatinut lainopin kandidaatti J, joka oli myös toiminut testamentin todistajana. J oli käräjäoikeudessa kertonut, että B oli tarkoittanut testamentin tehdessään, että hänen jälkeensä omaisuus jaettaisiin puoliksi toisaalta A:n suvun ja toisaalta hänen oman sukunsa ja läheistensä kesken. B oli laskenut, että A:n omistamat Asunto Oy L:n osakkeet olisivat saman arvoiset kuin obligaatiot ja niistä saatavat rahat. J:n mukaan B oli pitänyt obligaatioita rahavaroina. B oli tiennyt perivänsä tädiltään M:ltä ainakin osan kiinteistöstä ja säilyttääkseen kiinteistön suvullaan B oli heti tämän kuoleman jälkeen halunnut muuttaa keskinäistä testamenttia. Testamentin tekohetkellä obligaatioita oli ollut B:n ilmoituksen mukaan noin 900 000 markan arvosta ja summa oli sen mukaisesti merkitty testamenttiin. J oli vahvistanut B:lle tämän käsityksen siitä, että B:lle oli kuulunut puolet A:n ja B:n yhteenlasketusta omaisuudesta ja että hänellä oli ollut oikeus muuttaa keskinäistä testamenttia omalta osaltaan.

J:n kertomuksesta ilmeni, että B oli tarkoittanut testamenttinsa kohdassa 2 obligaatioilla sekä erääntymättömiä obligaatioita että obligaatioista pankkitilille tulevia rahoja.

Käräjäoikeus vahvisti, että B:n 23.10.1992 tekemän testamentin 2 kohtaa oli tulkittava siten, että hän oli tarkoittanut kaikkia hänellä testamentintekohetkellä olleita obligaatioita ja niistä sittemmin saatavia rahoja.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Erkki Koivula, Outi Nokso-Koivisto ja Mirja-Leena Nurmi.

Helsingin hovioikeuden tuomio 18.2.2003

Hovioikeus lausui, että kanteessa oli vaadittu vahvistettavaksi, että B:n 23.10.1992 tekemää testamenttia oli tulkittava siten, että testamentin kohdassa 2 tarkoitettiin kaikkia B:llä olleita obligaatioita. Vaatimus oli esitetty sen jälkeen kun A:n ja B:n kuolinpesiin pesänselvittäjäksi ja pesänjakajaksi määrätty asianajaja K oli ennen jakoon ryhtymistä kanteessa tarkoitetulla ratkaisullaan pesänselvittäjänä tulkinnut testamentin 2 kohdan määräyksen erityisjälkisäädökseksi ja katsonut, että määräys oli A:n 21.11.1980 tekemän testamentin ja siitä seuraavan testamenttauskiellon vastaisena tehoton C:tä ja D:tä kohtaan A:n omistaman N-nimisen tilan myynnistä saadun kauppahinnan ja sillä ostettujen obligaatioiden ja niistä saatujen rahavarojen osalta.

Kanne oli nostettu ennen kuin A:n ja B:n kuolinpesissä oli suoritettu jako. Riidatonta oli, että B:n kuolinpesään oli kuulunut sellaista omaisuutta, josta hän oli voinut määrätä testamentilla. K:n suorittama testamenttimääräyksen tulkinta oli ilmeisesti koskenut vain sen seikan selvittämistä, oliko sanotun kohdan määräystä pidettävä erityisjälkisäädöksenä ja oliko se ollut täytettävissä jakamattomasta kuolinpesästä. Muussa tarkoituksessa K:lla pesänselvittäjänä ei ollut ollut toimivaltaa tulkita testamenttimääräystä.

Se, miten B:n testamenttia ja sen 2 kohdan määräystä oli omaisuutta jaettaessa tulkittava, kuului K:n toimivaltaan pesänjakajana eikä tuomioistuin voinut tulkita 2 kohdan määräystä ennen K:n pesänjakajana siitä antamaa ratkaisua. Sen vuoksi testamentin tulkintakanne oli ennenaikainen.

Näillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kristiina Martimo, Matti Kalske ja Tapani Koskimäki. Esittelijä Thea Lång.

Perustelut

Testamentti pesänselvityksessä ja perinnönjaossa

1. Asiassa on lähtökohtana, että B:n kuolinpesään on määrätty sekä pesänselvittäjä että pesänjakaja, joten sekä selvitys että jako ovat vireillä. Asiassa on kyse ensiksikin siitä, millä tavalla B:n 23.10.1992 tekemän testamentin saajat voivat saada testamenttiin perustuvan oikeutensa selvitetyksi ja ratkaistuksi. Perintökaaren 19 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan erityisjälkisäädöksen saaja voi käynnistää pesänselvityksen. Perinnönjaossa puolestaan ovat perintökaaren 23 luvun mukaan osallisina osakkaat, joihin perintökaaren 18 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan kuuluu yleisjälkisäädöksen saaja, mutta ei erityisjälkisäädöksen saaja. Pesänselvitys- ja perinnönjakojärjestelmät eroavat siis toisistaan niin, että pesänselvityksessä täytäntöönpannaan erityisjälkisäädöksen saajan oikeus, kun taas perinnönjaossa ratkaistaan se, mitä omaisuutta pesän osakas saa yleistestamentin perusteella.

Hakijoiden aseman selvittäminen

2. Se, onko testamentin saaja yleis- vai erityisjälkisäädöksen saaja, on testamentin tulkintakysymys, jonka ratkaiseminen riippuu siitä, millaisen aseman testamentin tekijä on tarkoittanut saajalle antaa. Yleisjälkisäädöksen saajana pidetään yleensä sitä, jonka testamentin tekijä on asettanut perillisen asemaan antamalla hänelle koko jäämistön, määräosan siitä tai sen ylijäämän. Erityisjälkisäädöksen saajana pidetään taas sitä, jolle on määrätty esine tai rahamäärä, käyttöoikeus omaisuuteen, oikeus omaisuudesta saatavaan korkoon tai tuottoon taikka muu erityinen etuus.

3. Sitä, että B olisi 23.10.1992 tekemällään testamentilla tarkoittanut antaa muun muassa E:lle ja F:lle sekä G:lle, H:lle ja I:lle yleistestamentin saajan aseman, puoltaa testamentin loppuun kirjoitettu selitys, jonka mukaan B on tarkoittanut määrätä sukulaisilleen ja ystävilleen kaiken sen omaisuuden, minkä hän on saanut. Tämä viittaa siihen, että hän on tahtonut rinnastaa oman testamenttinsa saajat A:n tekemän testamentin saajiin, jotka ovat yleistestamentin saajia. Toisaalta ne keinot, joilla B on tarkoitustaan testamentilla pannut toimeen, puoltavat sitä, että testamentin saajat ovat erityisjälkisäädöksen saajia. Testamenttinsa 1 ja 3 - 6 kohdissa hän on antanut nimetyille saajille määrätyt esineet tai määräosan niistä; testamentin 2 kohdassa hän on määrännyt kullekin saajalle määräosan tietyllä tavalla määritellyistä obligaatioista. Testamentin 1 - 6 kohtien määräykset ovat siten tyypillisiä erityisjälkisäädöksiä.

4. Erityisjälkisäädöksen saajien oikeudet selvitetään ja täytäntöönpannaan perinnönjakoa edeltävässä pesänselvityksessä. Koska B:n kuolinpesä on pesänselvittäjän hallinnossa ja koska selvittäjä on kieltäytynyt täytäntöönpanemasta erityisjälkisäädöksen saajien oikeuksia, näiden tulee saada oikeutensa selvitetyksi ja täytäntöönpannuksi pesää vastaan ajettavalla kanteella. Näin ollen hovioikeuden ei olisi tullut hylätä kannetta ennenaikaisena. Viivytyksen välttämiseksi Korkein oikeus on ottanut asian suoraan tutkittavakseen sitä hovioikeuteen palauttamatta.

B:n arvomääräinen testamenttausvalta

5. Asiassa on seuraavaksi kysymys siitä, mistä arvomäärästä B on voinut testamentillaan määrätä ja erityisesti siitä, onko hän ylittänyt testamenttausvaltansa määrätessään testamentillaan noin 900 000 markan arvosta obligaatioita.

6. A on kuollut rintaperillisittä. Puolisoiden keskinäisellä testamentilla A on määrännyt kaiken omaisuutensa puolisolleen B:lle. Näin ollen B on testamentin tultua lainvoimaiseksi saanut kaiken A:n omaisuuden suoraan testamentin nojalla eikä ositus tässä tilanteessa ole voinut tulla kysymykseen.

7. Perintökaaren 12 luvun 1 §:n mukaan, jos testamentissa on määrätty, että eloonjääneelle puolisolle muun muassa yleisjälkisäädöksen saajana tuleva omaisuus on puolison oikeuden lakattua menevä muulle henkilölle (niin sanottu toissijaismääräys), on vastaavasti sovellettava mitä perintökaaren 3 luvussa on säädetty, jollei testamentista muuta johdu. Puolisoiden keskinäisessä testamentissa on lainkohdassa tarkoitettu toissijaismääräys C:n ja D:n hyväksi, joten B:n oikeus määrätä omalla testamentillaan A:lta saamastaan omaisuudesta määräytyy ensisijassa keskinäisen testamentin määräysten mukaisesti ja toissijaisesti perintökaaren 3 luvun säännösten mukaan.

8. Tässä tapauksessa keskinäisessä testamentissa ei ole B:n testamenttausvaltaa koskevia määräyksiä. Tämän vuoksi hänen oikeutensa määrätä testamentilla A:lta saamastaan omaisuudesta määräytyy perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla. Sen mukaan testamenttitapauksessa eloonjäänyt puoliso ei saa määrätä testamentilla siitä, mitä perintökaaren 3 luvun mukaan on tuleva ensiksi kuolleen testamentinsaajille. Tämä tarkoittaa, että se omaisuus, mikä tulee kummankin testamentin saajien kesken jaettavaksi, määräytyy perintökaaren 3 luvun mukaan.

9. Testamenttitapauksessa perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan kummankin testamentin saajien kesken testamenttien mukaisesti jaettavaksi tulee arvomääräisesti puolet eloonjääneen jäämistöstä ellei luvun 2 - 4 §:stä muuta johdu. Mainitun 4 §:n 1 momentin mukaan, jos pesän arvo eloonjääneen puolison kuollessa on suurempi kuin ensiksi kuolleen kuollessa, pesän vaurastuminen on luettava eloonjääneen puolison testamentin saajien hyväksi muun muassa silloin, jos selvitetään, että eloonjäänyt on testamentilla saanut vastaavan omaisuuden.

10. B:n jäämistön säästö on ollut hänen perukirjansa mukaan 2 152 000 markkaa. Pesän arvo on hänen kuollessaan ollut suurempi kuin A:n kuollessa. Koska B on eläessään saanut testamentilla osuuden O:n tilasta (60 000) ja obligaatioita (55 000), pesän vaurastuminen on luettava ainakin tältä osin eli 115 000 markan arvosta hänen testamenttinsa saajien hyväksi. Tällä perusteella ja kun ei ole edes väitetty, että asiassa olisi muita perusteita poiketa perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentin mukaisesta pääsääntöisestä puolittamista tarkoittavasta jakosuhteesta, B on voinut testamentilla määrätä jäämistöstään mainituilla arvoilla laskettuna yli 1 100 000 markan arvosta. B:n testamentin 1 ja 3 - 6 kohdissa olevilla erityisjälkisäädöksillä määrättyjen omaisuusesineiden yhteisarvo on perukirjan arvoilla noin 63 360 markkaa. Näin ollen määrätessään testamentillaan noin 900 000 arvoisista obligaatioista B ei ole ylittänyt arvomääräistä testamenttausvaltaansa.

B:n oikeus määrätä testamentilla N:n tilan sijaan tulleesta omaisuudesta

11. A:n testamentin saajat ovat väittäneet, ettei B ole perintökaaren 3 luvun 5 §:n 1 momentissa säädetystä johtuen voinut määrätä testamentillaan A:n omaisuutena olleen N:n tilan sijaan tulleesta omaisuudesta.

12. A:n ja B:n keskinäisessä testamentissa ei ollut rajoitettu eloonjääneen puolison oikeutta luovuttaa testamentilla saatua omaisuutta. Tällaista kieltoa ei voida perustaa myöskään perintökaaren 3 luvun säännöksiin. B:llä on siten ollut oikeus määrätä luovutuksin testamentilla saamastaan N:n tilasta. Myytyään tilan B on ostanut kauppahinnalla obligaatioita. Obligaatioiden lyhennykset ja korot hän on tallettanut pankkitileille.

13. Testamenttitapauksessa perintökaaren 3 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan viimeksi eläneen puolison pesää jaettaessa on ensiksi kuolleen puolison testamentin saajilla oikeus saada osalleen mitä haluavat siitä omaisuudesta, joka avioliiton aikana on kuulunut tälle puolisolle. Jakotoimitus on, kuten saman pykälän 2 momentista ilmenee, osituksen tyyppinen toimitus. Osituksen pääperiaatteisiin taas kuuluu, että omaisuuden omistava taho saa pitää oman omaisuutensa ja valita sen, mitä omaisuutta luovuttaa tasingoksi. Tätä osituksessa noudatettavaa periaatetta vastaavat perintökaaren 3 luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitetut niin sanotut otto- ja lunastusoikeus. Kysymys on nyt siitä, onko A:n testamentin saajien otto-oikeus rajoittanut B:n oikeutta määrätä testamentilla N:n tilan sijaan tulleista obligaatioista.

14. Arvioitaessa sitä, koskeeko otto-oikeus myös luovutetun omaisuuden sijaan tullutta omaisuutta, on otettava huomioon, että ensiksi kuolleen perillisten ja testamentin saajien arvomääräistä oikeutta suojaavat perintökaaren 3 luvun 3 §:ssä säädellyt vastike- ja lahjanpalautusoikeudet. Tästä johtuen otto-oikeuden tarkoituksena voidaan luontevimmin katsoa olevan suojata muuta kuin arvomääräistä oikeutta eli esimerkiksi tunne- ja käyttöarvoja. Näin ollen lähtökohtana on se perintökaaren 3 luvun 5 §:n 1 momentin sanamuodon mukainen tulkinta, että otto-oikeus koskee vain sellaista ensiksi kuolleelle kuulunutta omaisuutta, joka on jäljellä viimeksi kuolleen jäämistössä, ellei sijaan tulleen omaisuuden laadusta voida katsoa muuta johtuvan.

15. Tässä tapauksessa N:n tilan sijaan ovat tulleet ensin rahavarat, sitten obligaatiot ja lopuksi pankkitalletukset. Edellä lausuttuja perusteita sille, että A:n testamentin saajien otto-oikeus koskisi myös tilan sijaan tullutta omaisuutta, ei ole. Siten B on voinut määrätä testamentillaan myös tilan sijaan tulleista obligaatioista.

Obligaatioita koskevan testamenttimääräyksen tulkinta

16. B:n testamentin 2 kohdan määräys on koskenut noin 900 000 markan arvoisia obligaatioita, minkä on arvioitu olleen obligaatioiden arvo testamentin tekemisen aikaan. Perukirjan mukaan B:n jäämistössä on ollut obligaatioita vain 127 980 markan arvosta. Muiden obligaatioiden lyhennyksistä on tullut pankkitalletuksia. Asiassa on siten vielä kysymys siitä, voidaanko obligaatioita koskevaa testamenttimääräystä tulkita siten, että se koskee myös testamentin tekemisen jälkeen obligaatioiden sijaan tullutta omaisuutta.

17. Perintökaaren 11 luvun 4 §:n mukaan, jos jälkisäädös tarkoittaa tiettyä omaisuutta eikä sitä ole jäämistössä, jälkisäädös on siltä osin tehoton. Saman luvun 1 §:n 1 momentin mukaan testamenttia on kuitenkin niin tulkittava, että tulkinnan voidaan otaksua vastaavan testamentin tekijän tahtoa. Sen vuoksi muun muassa sanottua 4 §:n säännöstä on noudatettava vain, mikäli testamentin määräyksestä, sen tarkoitukseen ja muihin olosuhteisiin nähden, ei ole katsottava muuta johtuvan.

18. Oikeudellisesti obligaatio on joukkovelkakirjasta annettu saamistodiste. Saamistodisteen antaja maksaa obligaation haltijalle määrävälein velan lyhennyksiä ja korkoja, jolloin obligaation arvo alenee jatkuvasti. Obligaatiot ovat yksi monista rahan sijoitusmuodoista. Sattumanvaraisista tekijöistä voi riippua, mihin varojen omistaja saamansa lyhennykset ja korot sijoittaa, esimerkiksi ostaako hän niillä uusia obligaatioita vai sijoittaako hän varat esimerkiksi pankkitalletuksiin. Käräjäoikeudessa kuultu testamentin laatija ja todistaja J on kertonut B:n pitäneen obligaatioita rahavaroina. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo kuten käräjäoikeus, että B:n testamentin 2 kohdan määräystä on perusteltua tulkita siten, että B on tarkoittanut sillä kaikkia hänellä testamentin tekemisen hetkellä olleita obligaatioita ja niistä sittemmin saatavia rahoja.

Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Lauri Lehtimaja, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Kristiina Laakso.